Esiintyjät

Camerata Vihti

Camerata Vihti -kamariorkesteri syntyi vuonna 2011, kun kapellimestari Ruut Kiiski ja alttoviulisti Eerika Pynnönen päättivät perustaa oman orkesterin, ja Ruutin synnyinkunnasta Vihdistä löytyi toiminnalle puitteet.

Alussa ideana oli koota orkesteri Vihdissä asuvien ja vihtiläissyntyisten musiikin ammattilaisten ja harrastajien ympärille. Nyt toiminta on laajentunut myös Helsinkiin, ja soittajat ovat pääasiassa ammattilaisia tai musiikin opiskelijoita.

Ruut Kiiski on valmistunut kapellimestariksi Tukholman kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta vuonna 2015. Hän on aikaisemmin valmistunut Sibelius-Akatemiasta kirkkomuusikoksi ja kuoronjohtajaksi. Ruut on johtanut muun muassa Radion sinfoniaorkesteria, Turun filharmonista orkesteria, Malmön sinfoniaorkesteria ja Orchestre National des Pays de la Loirea. Monipuolisena muusikkona ja laulajien kanssa pitkään työskennelleenä Ruut viihtyy parhaiten oopperamusiikin parissa, mutta hänen vahvuuksiinsa kuuluu myös kiinnostus uuteen sekä ennen kuulemattomaan musiikkiin.

Ruut Kiiski Metrolla musiikkiin 2023

Discantus

Discantus, alkujaan Vuosaaren naislaulajat, perustettiin 1978. Se on tavoitteellisesti harjoitteleva naiskuoro, joka on kehittynyt huomionarvoiseksi kuoroksi maamme naiskuorokentällä ja on omalta osaltaan tuonut Itä-Helsinkiin laadukasta kulttuuritarjontaa monipuolisten konserttien sekä lauluharrastuksen muodossa. Ohjelmistovalinnoissa Discantus on suosinut ulkomaisten teosten lisäksi erityisesti moderneja suomalaisia naissäveltäjiä ja vienyt näin naiskuoromusiikin ilosanomaa eteenpäin.

Discantus on matkaillut, kilpaillut ja osallistunut yhteiskonsertteihin ja katselmuksiin aktiivisesti. Se on saanut kuorokatselmuksissa useita hopealeimoja vuosina 2007, 2015, 2018 ja 2019. Kuoro on julkaissut kaksi äänitettä, Säteitä ilmestyi 2012 ja Tähtiä Hangella 2018.

Discantus tekee läheistä yhteistyötä Vuosaaren seurakunnan kanssa, ja harjoittelee nykyisin Vuosaaren kirkon kirkkosalissa.

Kuoroa on johtanut vuodesta 2000 MM Nina Melasalmi.

Discantus Metrolla musiikkiin 2023

Emil Holmström

Pianisti Emil Holmström on valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja täydentänyt opintojaan Pariisissa. Tätä musiikin moniottelijaa voi kuulla niin isoissa orkestereissa, kamarimuusikkona kuin hämärissä UG-iltamissa. Holmström on esiintynyt solistina, kamarimuusikkona ja liedpianistina ympäri maailmaa. Suomessa hän on esiintynyt mm. RSO:n, Lapin kamariorkesterin ja Sinfonia Lahden solistina, sekä festivaaleilla ja konserttisarjoissa. Hän on toiminut mm. Uusinta Ensemblessä, elektroakustiseen musiikkiin keskittyvässä defunensemblessa ja Avanti!:ssa. Holmström on tilannut ja kantaesittänyt kymmeniä teoksia.

Emil Holmström Metrolla musiikkiin 2023

Emmi Kuittisen yhtye

MM, musiikkipedagogi (AMK) Emmi Kuittinen (laulu, kosketinsoittimet, haitari, ukulele, kantele) on kansanmuusikko, laulaja ja lauluntekijä, jonka erityisalaa ovat Karjalan ja Inkerin alueen musiikki sekä itkuvirret.

Joensuun konservatoriosta valmistunut Antti Rask (laulu, ukulele, sello ) viihtyy kansanmusiikin, gospelin ja rockin parissa. Antti laulaa gospelkuoro Sounds of Mercyssä sekä laulaa ja soittaa Antti & Isotalo -kansanmusiikkiyhtyeessä. Hän on esiintynyt mm. TV-ohjelmissa SuomiLove, Voice of Finland ja Putous.

MM Mimmi Laaksonen (puhaltimet, harmooni, laulu) opiskeli musiikkikasvatusta ja kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa. Mimmin yhtyeitä ovat mm. Wind on Wind, suomalais-ruotsalainen Tuultenpesä - Vindarnas möte, Helsinki Soundpainting Ensemble ja Armas.

MM Kirsi Vinkki (viulu, jouhikko, laulu) on kansanmuusikko, instrumenttipedagogi ja puualan artesaani, joka opiskeli kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa sekä suoritti instrumenttiopettajan pedagogiset opinnot Tampereen yliopistossa. Häntä voi kuulla musiikkijulkaisuissa ja kokoonpanoissa Kasvu, Désirée Saarela & Triskel, Armas, Muuan-trio sekä Soivat opastukset Vanhassa Porvoossa.

Emmi Kuittisen yhtye Metrolla musiikkiin

Frida Backman

Konserttiviulisti Frida Backman asui pitkään Isossa-Britanniassa ja on nyt asettunut Raaseporiin. Hän on sensitiivinen esiintyjä, orkesterisolisti ja kamarimuusikko. Hän opettaa ä viulunsoittoa yksityisesti keskittyen luovaan ilmaisuun, johtaa työpajoja improvisaatiosta ja tutkii taiteensa parantavaa puolia kanssaihmisissä.

Yrittäjähenkinen taiteilija on luonut iloisia musiikkielämyksiä eri puolilla maailmaa monille yleisöille. Konsertoinnin lisäksi hänen intohimonaan on kommunikoida ihmisten kanssa elävän musiikin avulla. Hän on sekä penkonut arkistoja löytääkseen unohdettuja sävellyksiä että tehnyt yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa.

Viime aikoina Backman Clark on työskennellyt musiikkimeditaation sekä täysin improvisaatioon perustuvan musiikin parissa.

Viulistin tuottama albumi ”Integration - the soolo violin over five Centuries" esittelee viulun 500-vuotista historiaa ja on omistettu kaikille viulun äänestä, sen emotionaalisuudesta ja soolorepertuaarista kiinnostuneille. Se sisältää neljä musiikin ensi-iltaa. 

Frida Backman Metrolla musiikkiin 2023

Jani Lehtonen Trio

Trion muusikot Jani Lehtonen (viulu) ja Jorma Härkönen (kitara) ovat kollegoita Helsingin kaupunginorkesterista, missä Härkönen soitti kontrabassoa eläkkeelle jäämiseensä asti. Pekka Korhonen (kontrabasso) on tehnyt pitkän uran freelance-muusikkona. Kaikkia yhdistää kiinnostus viihteellisempää taidemusiikkia kohtaan, jota he ennen trionsa perustamista olivat soittaneet yhdessä useissa eri kokoonpanoissa, mm. Helsingin kaupunginorkesterissa ja Vantaan Viihdeorkesterissa.

Jani Lehtonen Trio on Facebookin "soivasta joulukalenteristaan" tunnettu yhtye, jossa Jani Lehtonen lisäksi soittavat Jorma Härkönen ja Pekka Korhonen. Trio on tallentanut jo lähes sata suosikkiteosta ja ne ovat nähtävillä videoina Soivassa joulukalenterissa Facebookissa ja YouTubessa. 

Joasia Cieślak

Puolalaissyntyinen Joasia Cieślak on monipuolinen ja poikkitaiteellinen soolosellisti, sellonopettaja ja kamarimuusikko, jonka intohimona ovat sekä livekonsertit yhteistyössä säveltäjien ja muusikoiden kanssa että online-sellotunnit oppilaille ympäri maailmaa.

Klassinen musiikki on ollut hänelle ponnahduslauta, josta hän on laajentanut ilmaisuaan jazzin, popin, hip-hopin, elokuvamusikin ja säveltämisen suuntiin. Uusin aluevaltaus on halldorofoni, sellomainen elektroninen soitin, jonka on luonut islantilainen taiteilija ja muotoilija Halldór Úlfarsson. Cieślak sekä säveltää halldorofonille että soittaa sitä.

Cieślak on suorittanut solistitutkinnon Tanskan kuninkaallisessa Akatemiassa ja maisterintutkinnot Sibelius-Akatemiassa ja Maastrichtin konservatoriossa. Hän on saanut lukuisia stipendejä, työskennellyt lukuisissa residensseissä eri maissa

ja esiintynyt useilla musiikkifestivaaleilla sekä konsertoinut Hollannissa, Sveitsissä, Belgiassa, Puolassa, kaikissa pohjoismaissa, Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Italiassa, Venäjällä ja Japanissa. Hän on kantaesittänyt lukuisten nykysäveltäjien tuotantoa.

Joasia Cieślak Metrolla musiikkiin 2023

Katri Vanhamäki

Katri Vanhamäki aloitti musiikkiopinnot Lounais-Hämeen musiikkiopistossa pianonsoitolla ollessaan 7-vuotias ja urkujensoiton kymmenen vuotta myöhemmin. Hän opiskeli urkujensoittoa ja kirkkomusiikkia Pirkanmaan Ammattikorkeakoulussa, Sibelius-Akatemiassa sekä Debrecenin ja Amsterdamin konservatorioissa opettajinaan mm. Olli Porthan, Jacques van Oortmerssen ja Anne Nietosvaara. Urkujensoiton A-tutkinnon hän suoritti erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemiassa vuonna 2010. Katri Vanhamäki on saavuttanut tunnustuksia kansainvälisissä kilpailuissa, ja konsertoinut Suomessa ja Euroopassa. Ensikonserttinsa hän soitti Sibelius-Akatemian konserttisarjassa vuonna 2013. Katri Vanhamäki työskentelee kirkkomuusikkona Helsingin Mikaelin seurakunnassa, sekä kuoronjohtajana Suomen Ulkoasiainministeriössä.

Keijo Silventoinen

Vuosaarelainen Keijo Silventoinen on Lohjan kaupunginorkesterin oboen äänenjohtaja. Hän opiskeli Puolustusvoimien soittajakoulussa, Sibelius-Akatemiassa ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa opettajinaan Asser Sipilä, Aale Lindgren, Sven-Erik Paananen sekä Keijo Aho.

Yli 35-vuotisen ammattiuransa aikana Silventoinen on ollut vakituisena oboistina myös Kaartin soittokunnassa ja Vaasan kaupunginorkesterissa, tehnyt sijaisuuksia Turun ja Lappeenrannan kaupunginorkestereissa sekä Kansallisoopperan orkesterissa. Lisäksi hän on avustanut lähes kaikkia Suomen ammattisinfoniaorkestereita ja soittanut 12 kesää Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa. Lisäksi hän esiintyy kamarimuusikkona omin kokoonpanoin.

Keijo Silventoinen Metrolla musiikkiin 2023

Heli Kantola

Heli Kantola on valmistunut pianistiksi ja urkuriksi. Hän on erikoistunut vanhaan musiikkiin, erityisesti fortepianon ja klavikordin esityskäytäntöihin. Heli toimii tällä hetkellä Vuosaaren seurakunnan kanttorina.

Kirill Kozlovski

Kirill Kozlovski (s. 1981 Mogilevissa) opiskeli pianonsoittoa Valko-Venäjän Musiikkiakatemiassa Irina Semenjakon johdolla sekä Sibelius-Akatemiassa Matti Raekallion, Hamsa al-Wadi Juriksen, Ilmo Rannan ja Eero Heinosen johdolla. Jatko-opinnot hän suoritti Wienin musiikkikorkeakoulussa Avo Kouyoumdjianin oppilaana. Vuonna 2017 Kozlovski valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta aiheenaan Dmitri Shostakovitshin musiikin kontekstualisointi. Mestarikursseilla hänen opettajinaan ovat olleet mm. Dmitri Bashkirov, Petér Nagy, Ivari Ilja, Ralf Gothoni ja András Schiff.

Kirill Kozlovski on esiintynyt festivaaleilla mm. Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Venäjällä, Virossa ja Espanjassa. Hänellä on ollut omia soolokonsertteja sekä Suomessa että muualla Pohjoismaissa. Hän on esiintynyt Minskin Filharmonisen orkesterin ja useiden suomalaisten orkestereiden solistina. Hän esiintyy säännöllisesti liedpianistina Suomessa ja ulkomailla, ja on säestänyt mm. Jorma Hynnistä, Jekaterina Gubanovaa, Monica Groopia, Mika Karesta, Miina-Liisa Värelää sekä Jenni Lättilää.

Kirill Kozlovski

Kirsi Lemponen

Kirsi Lemponen (1963) valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolta vuonna 1989. Laulua hän opiskeli Raili Kostian johdolla ja suoritti laulun A-tutkinnon ja laulunopettajan tutkinnon v. 1990. Sopraano Kirsi Lemponen on esiintynyt laulusolistina eri puolilla Suomea sekä Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Saksassa, Unkarissa, Venäjällä ja Kanadassa. Hän on toiminut kanttorina Herttoniemen seurakunnassa vuodesta 1990 lähtien.

Kirsi Lemponen, kasvokuva

Mauri Saarikoski

Mauri Saarikoski on helsinkiläinen freelancer–viulisti, joka on soittanut useita vuosikymmeniä pääkaupunkiseudun orkestereissa ja teattereissa sekä lukuisissa pienemmissä kokoonpanoissa. Nykyään hän toimii mm. Dallapé-orkesterin viulistina. Mauri Saarikoski tunnistaa itsensä Dan Anderssonin Spelmannen–runon säkeistä: "Jag vill aldrig höra råd och jag vill spela som ja vill, jag spelar för att glömma att jag själv finnes till."

Mauri Saarikoski Metrolla musiikkiin 2023

Naiskuoro Pihlaja

Naiskuoro Pihlaja perustettiin Helsingissä keväällä 2003, joten menossa on 20. juhlavuosi. Kuoro valittiin Naiskuoroliiton Vuoden Kuoroksi 2022. Naiskuoro Pihlajan missiona on tarjota sen laulajille ja yleisölle elämyksiä naiskuoromusiikin ja taiteen parissa. Kuorolle on tärkeää myös rakentaa yhteisöä, jossa toisia tuetaan ja kannustetaan positiivisuuden kautta. Kuorossa on tällä hetkellä 35 aktiivista laulajaa - motivoitunut, innokas ja taitava joukko naisia, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti.

Naiskuoro Pihlajan monipuolisessa ohjelmistossa on klassista ja modernia musiikkia sekä kansanlauluja ja ja kevyttä musiikkia. Kuoro esittää myös sille sävellettyä ja sovitettua musiikkia, sekä tekee aktiivisesti yhteistyötä suomalaisten ja kansainvälisten musiikin ammattilaisten kanssa. Naiskuoro Pihlaja konsertoi aktiivisesti erikokoisilla kokoonpanoilla, osallistuu kuorokilpailuihin ja festivaaleihin, levyttää musiikkia ja tekee musiikkivideoita.

Naiskuoro Pihlajaa on vuodesta 2021 johtanut musiikin maisteri, kuoronjohtaja Karla-Maria Toiviainen. Hän on opiskellut kuoron- ja orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa Timo Nuoranteen, Matti Hyökin ja Hannu Norjasen johdolla, sekä toiminut kuoronjohtajana ja kuorojen äänenmuodostuksen opettajana 25 vuotta Suomessa ja Alankomaissa. Lisäksi Karla-Maria Toiviainen säveltää ja sovittaa musiikkia erityisesti naiskuoroille.

Naiskuoro Pihlaja Metrolla musiikkiin 2023

Nils Hansson Meng

Ruotsissa syntynyt Nils Hansson Meng opiskeli Sibelius-Akatemiassa Tuija Hakkilan ja Ilmo Rannan oppilaana sekä vaihdossa Berliinin taideyliopistossa Lucas Blondeelin johdolla.

Pianisti on esiintynyt Tukholman konserttitalossa, Berward-salissa, kuninkaanlinnassa, Ruotsin parlamentissa sekä useilla festivaaleilla. Viime kaudella hän soitti solistina Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin konserteissa.

Nils Hansson Meng on voittanut Tukholman kansainvälisen pianokilpailun, palkinnon Helmi Vesan pianokilpailussa ja saanut useita stipendejä eri säätiöiltä. Konsertoinnin ohessa hän maalaa aktiivisesti, ja yhdistää mielellään visuaalista taidetta ja musiikkia.

Nils Hansson Meng Metrolla musiikkiin 2023

Reijo Koskinen

Reijo Koskinen (s. 1957) on soittanut toisena sooloklarinetistina Suomen Kansallisoopperan orkesterissa 1978–1988 ja RSO:ssa 1988- 2018. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta 1985 ja opiskeli yksityisesti Zürichissä Hans Rudolf Stalderin johdolla 1984. Reijo Koskinen on esiintynyt solistina sekä kamarimuusikkona kotimaassa ja Euroopassa ja oli Suomalaisen Kamariorkesterin vakiojäsen 20 vuotta. Kamarimusisointi jatkuu edelleen hyvien ystävien kera.

Reijo Koskinen Metrolla musiikkiin 2023

Santeri Rautiainen

MM Santeri Rautiainen on opiskellut kitaransoittoa Sibelius-Akatemiassa, Alicanten yliopistossa sekä Maastrichtin konservatoriossa. Lisäksi hän on opiskellut Taideyliopiston sekä Cirkon järjestämässä Taiteellisen Ajattelun Akatemiassa. Hänelle on myönnetty Diploma di Merito Sienan kesäakatemiasta. Tärkeimpiä opettajia ovat olleet Ismo Eskelinen, Carlo Marchione, Otto Tolonen, Jüdicael Perroy, Oscar Ghiglia ja Andrew Lawrence-King.

Rautiaisen laaja ohjelmisto sisältää musiikkia 1500- luvun kielisoitinteoksista nykysävellyksiin. Hän pyrkii kartoittamaan vähemmälle huomiolle jääneitä mestariteoksia sekä tuomaan uusia sovituksia kitaraohjelmistoon. Rautiainen kartoittaa myös elektronisen ilmaisun mahdollisuuksia erikoisrakenteisella sähkökitaralla, joka on syntynyt yhteistyössä soitinrakentaja Philipp Neumannin kanssa.

Rautiaisella on ollut laajoja soolokiertueita Suomessa, ja hän on konsertoinut eri puolilla Eurooppaa. Rautiaisen soittoa on kuultu Suvisoitto-, Kamarikesä-, ja What Ever Works -tapahtumissa. Hän on työskennellyt Kamariorkesteri Avanti!n, Uusinta- yhtyeen, NYKY- ensemblen sekä Kaunasin kaupunginorkesterin kanssa. Ystäviensä kanssa Rautiainen työskentelee uutta musiikkia esiintuovassa Kitara Nova- yhdistyksessä. Työssään hän vaalii erityisesti innostumisen ja kiinnostumisen tunteita.

Santeri Rautiainen Metrolla musiikkiin 2023

Santeri Siimes

Santeri Siimes (s. 1981 Helsinki) opiskeli urkujen- ja pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa opettajinaan mm. Harri Viitanen, Meri Louhos ja Carlos Juris. Lisäksi hän täydensi urkuopintojaan Naji Hakimin mestarikurssilla 1999. Siimeksen ohjelmisto ulottuu vanhasta musiikista nykymusiikkiin, mutta hän on omistautunut erityisesti 1800- ja 1900-lukujen ranskalaisen koulukunnan urkumusiikkiin. Hän on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä Ranskassa, Ruotsissa, Portugalissa, Espanjassa, Italiassa ja Vatikaanissa.

Säveltäjänä Siimes on itseoppinut. Hän on säveltänyt yli 150 teosta, mm. kaksitoista urkusinfoniaa, soolosoitinteoksia uruille, pianolle, cembalolle, kitaralle ja huilulle sekä kamari-, orkesteri- ja vokaalimusiikkia. Kesällä 2010 ilmestyi Siimeksen ensimmäinen soololevy, jolla hän esittää mm. 10. ja 11. urkusinfoniansa Kallion kirkon pääuruilla (saatavilla www.fuga.fi). Vuonna 2011 Siimeksen teos Trois études voitti toisen palkinnon kansainvälisessä Aristide Cavaillé-Coll -sävellyskilpailussa Ranskassa. Siimekseltä on tilattu sävellyksiä Suomesta, Espanjasta ja Yhdysvalloista.

Santeri Siimes on myös opiskellut romaanista filologiaa Helsingin yliopistossa ja toiminut useiden romaanisten kielten opettajana sekä kääntäjänä. Tätä nykyä hän opettaa galegon kieltä ja Galician kirjallisuutta Helsingin yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa sekä portugalia Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa.

Santeri Siimes Metrolla musiikkiin 2023

Tapio Waismaa

Tapio Waismaa on helsinkiläinen freelancer-viulisti sekä fysioterapeutti. Tapio on soittanut vuosia pääkaupunkiseudun orkestereiden lisäksi Tampere Filharmoniassa sekä Kymi Sinfoniettassa sekä lyhyempiä jaksoja lukuisissa suomalaisissa ammattiorkestereissa. Lisäksi hän on työskennellyt pitkiä aikoja helsinkiläisissä teattereissa, studiomuusikkona sekä tuntiopettajana Itä-Helsingin Musiikkiopistossa.

Tapio Waismaa Metrolla musiikkiin 2023